Robert Wyatt on hämyilymusiikin suuria kulttihahmoja, mies joka nousi maineeseen jo 60-luvun lopulla jazzrockyhtye Soft Machinen riveissä, mutta oli ilmeisesti liian eksentrinen taiteilijaluonne bändin muusikkorunkkareille ja poistui varsin pikaisesti soolouralle. Wyattin elämä mullistui, kun hän joutui onnettomuuden seurauksena pyörätuoliin 70-luvulla; siitä asti hän on julkaissut säännöllistä tahtia kriitikoiden ja fanien arvostamia persoonallisia lauluja, joita juuri kukaan ei osta. Yksi brittilistan top 40 -hitti ja monen taviksenkin tuntema ikivihreä hänellä kuitenkin on. Ja senkin moni taitaa yhdistää enemmänkin laulun sanoittajaan.
Shipbuildingin sävelsi vuonna 1982 brittituottaja Clive Langer, joka tunnetaan mm. Madnessin klassikkolevyjen takaa. Kappale oli tarkoitettu nimenomaan Wyattille, joka ei itse sanoita biisejään; useimmat niistä ovat käsittääkseni hänen pitkäaikaisen puolisonsa tekstittämiä, mutta tässä tapauksessa lyriikat tilattiin Elvis Costellolta, joka teki uransa ehkä suorimmin poliittisen tekstin. Thatcherin hyvään vauhtiin päässyt valtakausi vitutti monia brittimuusikoita muutenkin, ja tuolloin elettiin vielä Falklandin hieman absurdin sodan tunnelmissa. Falklandin sota oli mittakaavaltaan vähäpätöinen, mutta kuolihan sielläkin ihmisiä, ja kylmän sodan aikaan paniikki oli herkässä. Costello teki Langerin vakavaan, surumieliseen balladiin vakavan, sodan järjettömyyttä surevan tekstin, jota piti kuulemma parhaana koskaan laatimanaan.
Teksti onkin aika hyvä. Sen keskiössä on tehokas poleeminen kärjistys, joka on samalla kiertoliike: ei puhuta suoraan sodasta, vaan viitataan sen Britannian satamakaupunkien nuutumassa olleelle laivanrakennusteollisuudelle antamaan piristysruiskeeseen. Sehän tuo materiaalista hyvää, jota voi jakaa vaikkapa lapsilleen, mutta kannattaako sen takia lähettää niitä lapsia kuolemaan?
Silti Shipbuildingin magia on sen kokonaisuudessa. Vangitseva, täydellisen tasapainoinen sävelmä, lämpimien koskettimien ja kevyesti jatsahtavan, eloisan rytmisektion varaan rakentuva hieno balladisovitus, Wyattin korkea, surua tihkuva ääni, joka sopii loistavasti hieman naiivin sanoman välittämiseen. Tekstin keskeinen lause "it's just a rumour that was spread around town" viittaa tietysti sodanalusajan kuulopuheisiin ja spekulaatioihin, mutta on oudolla tavalla moniselitteinen. Kun suurvalta pelaa pelejään, pienet ihmiset eivät koskaan saa tietää koko totuutta.
Biisissä on hypnoottista kehämäisyyttä, ja niin, halutessaan sen voi tulkita kuvastavan sodan kaltaisten vastenmielisten asioiden ainaista toistumista sukupolvesta toiseen. Niissä Britannian satamakaupungeissa on rakennettu laivoja ja niistä lähdetty näillä laivoilla sotiin vuosisatojen ajan. "Diving for dear life / when we could be diving for pearls." Ei ihminen koskaan opi.
Robert Wyattin esittämänä Shipbuilding on surulaulu ja valitushymni. Elvis Costello levytti sen pian itsekin, ja ihan hänen huomattavasti mittavamman maineensa voimalla ja erilaisille kokoelmille päädyttyään tästä versiosta tuli se, jota nykyään kuulee enemmän. Costellon voi kuvitella yrittäneen toisintaa alkuperäisen tunnelatauksen, mutta hänen kevyesti vittumainen äänenvärinsä tekee tulkinnasta heti sarkastisemman.
TUOMIO: Myönnettäköön, että ihan henkilökohtaisista makumieltymyksistä johtuen pidän Costellon tulkinnasta vähän enemmän, mutta Shipbuilding on kumpanakin versiona virheetön klassikko, täydellinen sävellys ja erinomainen esimerkki kylmän sodan loppuaikojen hieman apokalyptisesta mielentilasta: sodanvastaiset laulut eivät tuolloin olleet pasifistista uhoa, vaan alistumista kaiken vääjäämättömän hulluuden alle, pieniä vastalausahduksia sanomalehtipalstojen välistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti