Joku, kenties Samuli Knuuti, luonnehti joskus Kraftwerkia retrofuturistiseksi. Autobahnin ja Trans-Europe Expressin kaltaiset teokset ovat uraauurtavin musiikillisin keinoin toteutettuja ylistyslauluja sellaisille tekniikan ihmeille, jotka olivat jo 70-luvulla harmaata arkea tai peräti menneisyyttä. Tällä vuoden 1981 Computer World -albuminsa keskeisellä kappaleella ilmeettömät saksalaiset heijastelivat kuitenkin aihetasolla kaukaista tulevaisuutta, 2000-lukua. Ironista kyllä, samaan aikaan musiikkimaailma tuntui kolmen vuoden levytystauon aikana ottaneen Kraftwerkin lopulta kiinni: listat olivat yhtäkkiä pullollaan synteettistä popmusiikkia, ja kun Computer Loven kanssa samalle singlelle laitettiin alun perin vuonna 1978 julkaistu The Model, oli tuloksena brittilistan ykkössija.
Se johtui nimenomaan The Modelista, joka on silkka popkappale, tosin kovin germaanisella tavalla vieraantunut sellainen, ikään kuin representaatio kauniista naisesta kertovasta laulusta. Computer Love on näistä kahdesta romanttisempi. Se ei ole poppia, vaan sellainen koneiden minisinfonia, joilla Kraftwerk maineensa varsinaisesti rakensi.
Parhaita Kraftwerk-eepoksia kuunnellessa vajoaa transsiin, ja muutamalla yksinkertaisella lauseella tuetut sävelet puhkeavat kuviksi silmäluomien taakse. Computer Love olisi nerokas ilman minkäänlaista viitekehystäkin. Sen kaihoisa ja täysin synteettinen perusmelodia helisee romanttisia toiveita, jotka voisi sijoittaa mihin tahansa maailmanaikaan. Melodia on niin hyvä, että Coldplay ryösti sen vuonna 2005 Talk-hittiinsä, kun eivät itse yhtä hienoa keksineet. Mutta Kraftwerkin hemmot punovat seitsemän minuutin mittaan tuosta toistuvasta melodiasta huikean diskanttiäänten verkon, joka kietoutuu kuulijan ympärille ja hypnotisoi. Biisi etenee ilman selvää rakennetta, mutta täysin loogisesti, kuin fraktaalikehitelmät demoissa, joita sain 90-luvulla kavereiden makuuhuoneissa näyttöpäätteiltä katsella.
Taustalla takoo kuitenkin suorastaan funkahtava rytmi, joka tuo mieleen vanhan koulun hiphopin. New Yorkin ghettojätkät olivat hieman aiemmin, ja vastoin kaikkia odotuksia, innostuneet Kraftwerkin äärimannermaisista elektromaisemista - liekö tässä vastapalvelus?
Computer Lovessa on lauluosuuksia muutaman ensimmäisen minuutin tarpeiksi, vaikka oikeastaan biisin nimi riittäisi luomaan ne tällä kertaa halutut kuvat päähän. Joku on yksin huoneessaan, tuijottaa ruutua, kaipaa rakkautta ja ottaa yhteyden ruudulla näkemäänsä puhelinnumeroon. Jonkinlaisiin teksti-tv -treffeihin tässä kai viitataan, mutta 2000-luvun deittailumaailmaan biisi sopii saumattomasti. Vokalistin vaiettua biisin tempo kiihtyy ja se saa vaivihkaa iloisempaa sävyä. Datarakkaus taisi sitten löytyä.
Computer Love lieneekin Kraftwerkin viimeinen suuri Teemabiisi - siis samaa sarjaa kuin albuminimiraidat Autobahn, Radioacticvity, Trans-Europe Express ja Man Machine. Se rakentaa musiikillisen pienoiselokuvan tarkkaan rajatun teeman pohjalta ja vie kuulijan tripille. Teoriapuolta lainkaan tuntemattakin uskallan olettaa, että näissä kappaleissa riittäisi tutkittavaa monellekin musikologille. Popmusiikkiin ne kytkeytyvät vain viitteellisesti, eikä Computer Loveakaan rytmiikastaan huolimatta tulisi ehkä mieleen tanssia. Siihen vajotaan, eikä aiheen banaalius siinä lopulta mitään haittaa. Tai hetkinen, mistä lähtien rakkaus on edes ollut banaali aihe?
Robotti löysi sisältään sykkivän sydämen, ja tällaiselta se kuulostaa.
TUOMIO: Toki klassikko. Vuonna 1981 Kraftwerk ei enää niinkään uurtanut uraa kuin toimi omassa maailmassaan, mutta kuinka ollakaan, Computer Worldin soundiratkaisuista innoittui sitten konemusiikin seuraava sukupolvi, varhaiset house- ja teknomessiaat. Computer Love on kyllä kulunut heidän levylautasillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti