Vuoteen 1997 tultaessa musta populaarimusiikki eli jonkinlaista vastavaihetta hieman aikaisemmalle gangstarapin valtakaudelle, joka oli alkanut tuottaa jo ruumiitakin. Edellisenä vuonna Fugees oli vallannut maailman listat pehmeämmällä tyylillään ja ennen kaikkea esitellyt julkisuudelle Lauryn Hillin, tiedostavan mustan naisen 90-lukulaisen prototyypin. Koska hiphopin kuluttajakunta on kuitenkin aina koostunut lähinnä nuorista miehistä, oli tällaisella hahmolla enemmän tilausta "tyttöjen musaksi" mielletyn R&B:n parissa. Niinpä Erykah Badu, kietaisuhuiveihin ja kaiken maailman mama africa -rätteihin pukeutunut, klassisten soulnaisten tyyliin kehräävä nuori nainen, joka saavutti Baduizm-debyytillään sekä mittavan kaupallisen menestyksen että kriitikoiden ja kaikenlaisten hyvien tyyppien hyväksynnän.
Levyn isoin hitti On & On menestyi listoilla ja palkittiin Grammyllakin. Saavutusta ei sovi väheksyä, sillä varsinkaan ysärilistojen mittapuulla biisi ei ole mikään ilmeinen tapaus. Aikana, jolloin R&B -tuotanto oli vielä hyvinkin maksimalistista, se rakentui oikeastaan pelkän simppelin rumpukonekompin ja basson ja hyvin hienovaraisten kosketin- ja sampletehosteiden varaan. Ja tietysti Badun äänen, mutta laulukin vetää säkeistössä vapaamuotoisen jatsahtavia kuvioita ja taipuu popimpaan suuntaan vasta kertsissä, jossa laulajatar heittää call & responsea itsensä kanssa.
No, juuri tähän hillittyyn ja hyvin jäsenneltyyn askeettisuuteen biisin vetovoima tietysti perustuukin. On & On antaa uskottavan vaikutelman aidosta sielukkuudesta ja kuulostaa kieltämättä antiteesiltä pullistelevalle nuorisolistamusalle. Sen voi hyvin kuvitella vedonneen niihin ikäpolviin, joiden mielestä soul kuoli 70-luvulla. Se kuulostaa humaanilta, viisaalta, suhteellisuudentajuiselta.
Nimenomaan kuulostaa, sillä biisin rap-slangia, Jahin ylistystä ja ilmeisesti uskonpuutteesta kärsivien älykköjen halveksuntaa yhdistelevä teksti on melkoista dadaa eikä varsinaisesti mitään päähänpotkittujen ikiaikaista hiljaista tietoa välitä. Vastaava uusafrosentrinen hölynpöly ja sekavien kantojen ottaminen alkoi Badun jälkijunassa leimata yhä vahvemmin myös Lauryn Hillin tekemisiä. Nämä sisaret eivät sittenkään olleet katutasossa samalla tapaa kiinni kuin esikuvansa Arethasta Ann Peeblesiin.
Kyse oli uuden mustan tietoisuuden etsinnästä vaikka sitten tarkoitushakuisestikin. Nämä virtaukset jäivät sittenkin ohimeneviksi, vaikka jotain niistä ehkä kuulee nykypäivänkin perinnetietoisemmassa R&B:ssä. Badu ainakin on jatkanut johdonmukaisesti avaamallaan polulla, vaikka tiennäyttäjä tai supertähti hän ei enää esikoislevynsä jälkeen ole ollut. On ehkä hyvä, että hänen juttunsa menetti uutuusarvonsa. Nyt sen voi ottaa ihan musiikkina. Tämäkin on hieno, taitavasti rakennettu kappale.
TUOMIO: Siinä ja siinä. Hyvä biisi, joka nivoutuu vahvasti ilmestymisaikaansa, mutta Badun merkitys ei oikeastaan ole sidoksissa yksittäisiin kappaleisiin, eikä On & Oniakaan enää nykyään hirveästi kuule. Semiklassikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti