Neil Young levytti 70-luvun alussa, suosionsa huipulla, kappaleet Alabama ja Southern Man, joissa esitetään kriittisiä näkemyksiä USA:n etelävaltioiden valkoisesta konservatiivisuudesta ja rasistisuudesta. Toista albumiaan valmistelleen Lynyrd Skynyrd -yhtyeen hippipunaniskat eivät pitäneet yleistyksestä ja innoittuivat kirjoittamaan puolustuspuheen kotiseudulleen. Tulos: eräs kaikkien aikojen soitetuimmista rockbiiseistä.
Skynyrdin partasuteja ei varsinaisesti tunneta älyköinä, eikä Sweet Home Alabaman tekstissä esitetäkään Youngille kovin kummoisia vasta-argumentteja. Etelä nyt vaan on koti, me kaipaamme sinne, mutta hra Youngia, kanadalaista, siellä ei välttämättä kaivata. Jotain asiantynkääkin toki on: hieman epäkoherentti säkeistö rasistikuvernööri George Wallacesta ja Watergate-skandaalista sekä se kenties fiksumpi huomio, että etelässä tehdään paljon hyvää musiikkia, tässä esimerkiksi nostetusta Muscle Shoals -studiosta ja siellä tuotetuista soul-klassikoista alkaen.
Vaan siinähän koko rallin pointti on. Jos pääsee yli kaikista niistä hetkistä puoli kahdelta yöllä sivukatukapakoissa, joissa hauskuudesta on jäljellä enää sirpaleita lattialla ja se viimeinen kantapeikko soittamassa ainoan sillä hetkellä muistamansa biisin jukeboksista, niin... Sweet Home Alabama on sielukkaan ja ilmaisuvoimaisen rocksoitannon juhlaa. Kitaristit kommentoivat toisiaan ja itseään kuin lapset leikkimässä pihalla ensimmäisenä kevätpäivänä. Kosketinsoittaja maustaa filleillä, jotka kuulostavat silkasta riemusta ja hetken mielijohteesta soitetuilta. Rytmisektio puksuttaa kuin se juna, jonka kyydissä Alabamaan ollaan matkalla, eikä liikennöitsijä todellakaan ole VR. Laulajassa on vilpittömän kansanmiehen veljellistä auktoriteettia, ja naistaustalaulajat gospel-viitteineen tekevät tuhatta sanaa tehokkaammin selväksi, että Skynyrdin Alabama-bileet ovat monikulttuuriset.
Näin sen pitääkin mennä. Miksei musiikki taiteenlajina olisi olemassa muun muassa juuri siksi, että sen avulla voi olla nero lukematta montaakaan kirjaa eläessään.
Sweet Home Alabama on siis hyvää tarkoittavien jätkien naiivi ylistys kotiseudulleen, joka lienee niitä harvoja asioita, joita jokaisen ihmisen on saatava kyseenalaistamatta rakastaa. Pelkäänpä silti, että Pub Hulibumban ja Geneerisen Taka-Hikiän kaltaisissa paikoissa siitä on tullut kaljanhajuisen äänimaiseman osa vähän vääristä syistä. Suomalaisella etelävaltiofanituksella on loogiset kylmän sodan aikaiseen asetelmaan liittyvät lähtökohdat, joista se kuitenkin erottui jo kauan sitten hämäräksi metatason hapuiluksi vailla mitään yhtymäkohtaa siihen merkityskenttään, jolla aihetta USA:ssa käsitellään. Suomalaisessa kaljabaarissa Sweet Home Alabama ei edustakaan mitään muuta kuin epämääräisen äijämäistä meininkiä jostain nuijasodan ja aavan meren tuolle puolen haikailun välimaastosta.
Tämä on sääli, koska biisi voisi merkitä niin paljon muutakin. Mutta miksipä toisaalta arvioida amerikkalaista, kansainvälisesti erittäin tunnettua musiikkiesitystä juuri suomalaisen vastaanoton näkökulmasta. Minä vaan en tiedä, mikä Sweet Home Alabaman merkitys on vaikkapa englantilaiselle tai newyorkilaiselle. Tai alabamalaiselle.
TUOMIO: Klassikko. Ainakin Suomessa niitä klassikkoja, jotka ovat jo vähän liiankin klassikkoja, liian etääntyneitä omasta itsestään. Mutta kun korvat puhdistaa vaikusta, jäljelle jää aidosti komea ja hyvälle mielelle saava kappale.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti