Vuonna 1999 Time-lehti järjesti äänestyksen "vuosisadan laulusta". Voittaja: juutalaisen opettajan Abel Meeropolin sävellys, jonka läpimurtolevytyksen aikansa suosituimpiin kuulunut jazzlaulajatar Billie Holiday teki vuonna 1939.
Valinta tuntuu ilmeiseltä heti, kun asiaa ajattelee. Jo vuosikymmenien ajan laulun on ollut mahdotonta kantaa sellaista merkityssisältöä, jonka Strange Fruit välittää kolmessa minuutissa ja muutamalla yksinkertaisella, joskin tyrmistyttävän graafisiksi kielikuviksi kiteytyvällä säkeellä. Ainakin tämä pätee länsimaihin, joissa ei enää ole samanlaisia rajoja rikottavana, samanlaisia riskejä yhden musiikkiesityksen otettavana.
Teksti on runo, ja kannattaa lukea sellaisenaan. Kopioin sen tähän.
"Southern trees bear a strange fruit,
Blood on the leaves and blood at the root,
Black body swinging in the Southern breeze,
Strange fruit hanging from the poplar trees.
Pastoral scene of the gallant South,
The bulging eyes and the twisted mouth,
Scent of magnolia sweet and fresh,
And the sudden smell of burning flesh!
Here is a fruit for the crows to pluck,
For the rain to gather, for the wind to suck,
For the sun to rot, for a tree to drop,
Here is a strange and bitter crop."
Eli etelän postikorttimaisema, viljavaa maaseutua, poppelipuita - sitten: ylität jonkin kumpareen, mitäs tuolla edessäpäin on, jotain hahmoja roikkuu puunoksista, outo haju tulee sieraimiin, variksia kaartelee maiseman yläpuolella. Etelän oikeus on pistetty toteutumaan.
Billie Holiday teki uraansa New Yorkissa, ja laulun tapahtumaseuduilla hänen olisikin ollut mahdotonta sitä esittää. Veto oli riskialtis näinkin, ja kappaleen esittämisolosuhteille uhrattiin nykypäivän näkökulmasta hämmentävää erityishuomiota: se kuultiin aina setin viimeisenä, viinantarjoilu lopetettiin hyvissä ajoin ennen sitä, kaikki valot sammutettiin ja biisin päätyttyä Holiday poistui lavalta palaamatta encorea varten. Levy-yhtiönsä hän joutui puolipakottamaan sen julkaisemiseen. Kappaleesta tuli kuitenkin nopeasti tunnettu, muutamassa vuodessa se oli innoittanut niin elokuvan kuin romaaninkin syntyä. Holiday levytti lukuisia, lähinnä lemmenhuolia ja tuhoisaa elämäntyyliään peilanneita klassikoita, mutta pysäyttävän ainutlaatuinen Strange Fruit erottuu kirkkaasti joukosta.
Biisin moodi on suru, se kuulostaa hautajaismusiikilta. Se alkaa pitkällä puhaltimien ja pianon introlla ennen kuin Holiday pääsee ääneen ja tekee uskomattoman vähäeleisen ja musertuneen laulusuorituksen. Kappale kuulostaa murheelliselta elegialta ennenaikaisen lynkkauskuoleman kokeneille veljille, mutta viha on sanoissa ja sanojen välissä, huolella pidäteltynä mutta selvästi aistittavana kipinänä kaiken taustalla. Eivätköhän aikalaiskuulijat tulkinneet kappaleen heti oikein.
Holidaylla oli jo 30-luvun lopussa paljon valkoista yleisöä. Nämä olivat tietysti säveltäjä Meeropolin kaltaisia itärannikon liberaaleja, mutta Strange Fruitilla on epäilemättä ollut vaikutuksensa siinä, että he havahtuivat Yhdysvaltojen maaperällä tapahtuviin ihmisoikeusrikoksiin ja antoivat tukensa mustalle kansalaisoikeusliikkeelle, joka tosin pääsi todella vauhtiin vasta maailmansodan jälkeen. 1960-luvulla taistelun ollessa viimeisessä kuumassa vaiheessaan Nina Simone levytti kappaleesta niin ikään tunnetun ja todella vaikuttavan uusintaversion. Tietysti sitä ovat laulaneet lukemattomat muutkin.
TUOMIO: Synkimpiä, vaikuttavimpia, painokkaimpia, tärkeimpiä, parhaita musiikkiesityksiä missään koskaan.
http://www.youtube.com/watch?v=s9FZMHNhJ80&feature=related
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti