Dusty Springfield on luonnollisesti ihana. Ulkoiselta olemukseltaan klassinen 60-lukutyttö, laulajana ainutlaatuinen esimerkki teeskentelemättömästä valkoisesta soul-äänestä. Se ääni sopii tasan tarkkaan sellaisiin kappaleisiin kuin Bacharach-David -sävelmä The Look Of Love, joka sävellettiin vuoden 1967 Bond-pätkään Casino Royale ja jonka Springfield sen soundtrackilla esitti.
Biisi on häpeilemätöntä kuhertelumusaa. Tempo on raukean hidas, kompissa on latinotatsi, sovitus vähäeleinen, äänimaisema kuulas. On pehmeän hillittyjä jousia ja vain pieni, mutta sitäkin oleellisempi intensiteetin nosto kertosäkeessä. Suurimman osan biisistä tekee tietysti Dusty. Hän laulaa kuin näkisi melko arveluttavia päiväunia, kehrää suorastaan. Laulu on tekstin mukainen: The Look Of Love on aika suorasukainen, jos kohta romanttiseen viihdesanastoon puettu pysäytyskuva siitä hetkestä ennen sitä hetkeä, kun vaatteita aletaan riisua.
Ne ovat tärkeitä hetkiä ihmisen elämässä, ja on hienoa, että niistä kerrotaan muussakin viitekehyksessä kuin fallisen rockmusiikin. Klassinen poplaulu on tällaisen aiheiston parissa omalla maaperällään, toisin kuin esimerkiksi kaunokirjallisuus, joka ei yleensä ole onnistunut tuottamaan esileikkiosastolta mitään Tommy Tabermannia vakuuttavampaa.
Siitä huolimatta, kaikessa muotopuhtaassa täydellisyydessään ja jopa Dustysta huolimatta, The Look Of Lovea on kyllä lupa pitää vähän siirappisenakin esityksenä. Ongelma taitaa olla siinä, että biisille luontevasti sopivaa hetkeä on vähän vaikea löytää. Jos soitat sen jatkoille raahaamallesi potentiaaliselle säädölle, alleviivaat tilannetta aika helvetin paksulla punaisella tussilla. Jos elät parisuhteessa ja virittelet romanttista iltaa sen tahtiin, on vaara, että puolisosi muistaa tiskialtaassa odottavat likaiset astiat ja muuttuu hieman huvittuneeksi. Ei kappaleen kuuntelemisessa yksinkään ihan hirveän paljon pointtia ole.
Tämä on tietysti kaiken kutumusiikin ikuinen ongelma, ja silti sitä aina tehdään ja ostetaankin. Myös The Look Of Lovesta on tullut suosittu standardi. Vika saattaa siis olla ihan minussa. Missään nimessä yllä sanotun ei pidä viedä huomiota siitä, että tämä on täysin suvereenia laulunkirjoitustyötä, jota on syytä arvostaa.
Eikä siitä, että Dusty on ihana.
TUOMIO: Viihteellisen popin klassikko aikakaudelta, jolloin sellaisia vielä tehtiin.
http://www.youtube.com/watch?v=j6KhuI_42W4
Erittäin mielenkiintoisia tekstejä!
VastaaPoistaHarmi että blogi nuupahti, tosin internet on siitä ihana että teksteihin voi tutustua vuosienkin päästä.