Tämä on niitä biisejä, jotka luottavat pyhään yksinkertaisuuteen. On vain mahdollisimman askeettinen koskettimilla soitettu melodia, hienovaraiset synteettiset jouset ja vilpittömältä herkkikseltä kuulostava laulaja, joka kanavoi kevyttä epätoivoa ja orastavaa toiveikkuutta. Sanojakaan ei montaa tarvita. Vain yksinkertainen pyyntö, että puhuteltava tajuaisi haluavansa puhuttelijaa yhtä paljon kuin tämä häntä.
Ilmeisesti lähinnä studiopohjalta toimineen ja täydelliseksi yhden hitin ihmeeksi jääneen The Korgisin Se Esitys on pysäyttävä juuri siksi, että on niin pelkistetty, puhdas ja riitasoinnuton. Siinä ei ole ainoatakaan säröä, mutta ei mitään liikaakaan. Se jää mieleen kertakuulemalta. Tavallaan se noudattaa tekoaikansa (1980) postpunkin modernistisia ihanteita, mutta tämä on modernismia vaihtoehtotodellisuudesta, jossa sana assosioituu myös tunteikkuuteen, sentimentaalisuuteen, sydämen asioihin.
Ei tästä sen enempää. Vienosti voisin todeta, että biisi on vähän liiankin puhdasmielinen, jotta olisin koskaan lukenut sitä mullistavien musiikkiesitysten joukkoon. Vaikea silti haukkuakaan. Klassiset perusasiat toimivat ajasta riippumatta, ja Korgisin hittiä on versioitu ja samplattu sen miljoonaan kertaan. Beckin karhea tulkinta on tavallaan parempikin lisätessään alkuteokseen hitusen rouheampaa elämänmakua.
TUOMIO: Ehdoton balladiklassikko, ehkä sattumanvarainenkin osuma lauluntekotaidon ytimeen.
http://www.youtube.com/watch?v=D5wkLnpJkL8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti