Rakkaussuhteet ovat popmusiikin suosituin laulunaihe, varsinkin niiden alkamiset ja päättymiset: ensihuumasta ja eron katkeruudesta on kirjoitettu lukemattomia biisejä. Mielenkiintoisempaa jälkeä voi syntyä, kun biisintekijä päättääkin vangita hetken jostain sieltä välimaastosta, vaikkapa sen hetken, kun ensimmäiset epäilyt jutun toimivuudesta alkavat hiipiä periaatteessa vielä onnellisesti rakastuneen ihmisen mieleen.
Punkin taittuessa uudeksi aalloksi tällaisia kappaleita tehtiin paljon. Elvis Costellon ja Joe Jacksonin kaltaiset brittiartistit olivat erikoistuneet hieman kipeään ihmissuhteiden käsittelyyn. Kyynistä Costelloa sentimentaalisemman asenteen otti uusiseelantilainen Split Enz vuonna 1980 ilmestyneellä isoimmalla hittisinglellään.
Split Enz oli alun perin ollut progehtavampi 70-luvun alkupuolen yhtye, mutta Neil Finnin liittyminen Tim-veljensä lauluntekijäkumppaniksi vei bändin napakan, Beatles-vaikutteisen mutta täysin ajanmukaisen popin pariin. I Got You on keskitempoinen, pelkistetyn kirkkaana ja melodisena soiva kolmeminuuttinen, jota kertosäkeessä ja ilottelevassa c-osassa maustetaan mehevillä retrouruilla. Neil Finnin äänessä on aina tiettyä pateettista vilpittömyyttä; ero aina sarkastiselta kuulostavaan Costelloon on suuri, vaikka samalla pelikentällä pelataankin.
I Got Youn puhujalla on nainen, kuten otsikkokin kertoo, mutta siinä on vähän muttia. Hän kyllä vakuuttelee, että "sometimes we shout, but that's no problem" ja "you're everything that I've imagined", mutta epäily ja epävarmuus, suoranainen pelkokin valtaavat vääjäämättä alaa. Biisin koukku on melodisesti kohottavassa kertosäkeessä, joka nostaa nämä tunteet esiin: "I don't know why sometimes I get frightened / You can see my eyes, you can tell that I'm not lying."
Tuskin puhuja tietää itsekään niin tarkkaan, mitä pelkää. Kaikkia niitä lukemattomia pieniä asioita, joiden vaikutuksesta rakkaus ei jossain vaiheessa enää olekaan rakkautta. Sitä, että kaikki on menossa vinoon, hyvin hitaasti mutta varmasti. Asetelman traagisuus on tietysti siinä, että pelkäämällä ja neuroottisesti miettimällä tällaisia asioita saa ne aina tehtyä todeksi; suhde voi kukoistaa vain niin kauan kuin osapuolet eivät koe sen olevan pettävällä pohjalla.
I Got You ei ole enempää eikä vähempää kuin Hyvä Popbiisi: hyvin sävelletty, sovitettu ja sanoitettu tiivis esitys universaalista aiheesta. Kovin omaperäinen se ei ole, eikä sen tarvitse ollakaan. Siten se ei tietenkään ole myöskään elämää suurempi. Se on nimenomaan elämän kokoinen. Neil Finn teki myöhemmin lisää elämän kokoista ja vielä paljon suositumpaa musiikkia Crowded Housen johtohahmona.
TUOMIO: Ehkäpä tätä voisi luonnehtia pikkuklassikoksi tai klassikontapaiseksi. Sinänsä hieno kappale ei nouse edustamaan mitään muuta kuin itseään ja tekijöitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti